Zure halusi parhaalle paikalle ydinkeskustaan – Citycenter täytti työntekijöiden toiveet
Omalla alallaan maailman korkeatasoisimmaksi palveluntarjoajaksi tähtäävä ohjelmistoyritys Zure halusi toimitilat Helsingin ytimestä. ”Jos haluamme olla alan ykkösiä, meidän on myös toimittava ykköspaikalla”, Zuren toimitusjohtaja Sakari Nahi sanoo.
Näköala Citycenterin neljännestä kerroksesta, Zuren toimistosta, on mykistävä. Seinän levyisistä ikkunoista avautuu näkymä suoraan Helsingin ytimeen. Päärautatieaseman taukoamatonta vilskettä voi seurata yläpuolelta kuin parasta reality-ohjelmaa. Zuressa vaikuttavista näkymistä pääsevät nauttimaan työntekijät.
”Meidän menestyksemme syntyy työntekijöistä, joten oli itsestään selvää, että ikkunoiden äärelle tehdään työpisteitä, eikä johdon huoneita tai neuvottelutiloja”, Nahi linjaa.
Suomen parhaat julkiset kulkuyhteydet
Vuonna 2011 perustettu yritys on muuttanut neljä kertaa ja jokainen muutto on vienyt yrityksen askeleen lähemmäksi ydinkeskustaa.
Microsoftin Azure-pilvialustalle sovelluksia suunnitteleva ja rakentava Zure toimi alun perin Keilaniemessä ja siirtyi sitten Helsingin keskustaan ja Spondan asiakkaaksi. Ensin Forumiin, sitten Arkadiankadulle ja lopuksi Citycenteriin – josta löytyivät parhaiksi koetut kulkuyhteydet.
Menestyksemme perustuu tiimityöhön. Se edellyttää sitä, että toimitilat vetävät ihmiset yhteen ja tiloihin on helppo tulla.
”Meille julkiset kulkuyhteydet ovat ykköstekijä. Palvelujemme korkealaatuisuus perustuu tiimityöhön ja se edellyttää sitä, että toimitilat vetävät ihmiset yhteen ja tiloihin on joka suunnasta yhtä helppo tulla. Myös asiakaskäyntien määrä on kasvanut merkittävästi muuttojen myötä”, Nahi kertoo.
Toimitusjohtaja kulkee töihin metrolla, kuten suuri osa muistakin zurelaisista.
”Omalla autolla ajaminen olisi ajan haaskausta. Metromatkan aikana ehtii selaamaan meilit läpi tai ottaa hetken omaa aikaa”, Nahi virnistää.
Joka päivä eri lounaspaikka
Toinen keskeinen syy Citycenterin valintaan oli se, että yritys halusi sijoittua yksiselitteisesti kaupungin energisimmälle paikalle – ihmisten keskelle.
”Länsimetro vähensi bussiliikennettä, mikä vähensi myös Kampin ja Narikkatorin kävijämääriä ja rauhoitti Arkadian ympäristöä – täällä sykettä ja elämää riittää ympäri vuorokauden”, Nahi vertaa.
Zurelaiset peukuttavat myös kaupungin monipuolisinta lounastarjontaa. Kiinteistöstä löytyy jopa 30 erilaista lounaskahvilaa tai -ravintolaa, joten lounaspaikkaa voi vaihtaa vaikka kuun jokaisena päivänä.
Myös Citycenterin liikunta- ja hyvinvointikeskus Elixia on henkilöstön keskuudessa suosittu – varsinkin kun salikortti tarjotaan työntekijöille henkilöstöetuna.
Premium-tiloista nautitaan myös vapaa-ajalla
Zuren 60 työntekijällä on Citycenterin neljännessä kerroksessa tilaa 730 neliötä. Käytössä on yhteisten avotilojen lisäksi viisi eri tyylistä neuvotteluhuonetta, neljä toimistohuonetta, lepohuone, yksi neljän hengen smartblock, kaksi puhelinkoppia – ja ennen kaikkea pelihuone.
”Henkilöstömme vaatimus Spondalle oli, että tiloista on löydyttävä äänieristetty pelihuone, jossa on autopelejä, flipperi, foosball ja sähkörummut”, Nahi nauraa.
Kaupungin ytimessä sijaitsevissa toimitiloissa käydään pelailemassa tai istumassa iltaa myös vapaa-aikana.
Kaupungin ytimessä sijaitsevista viihtyisistä tiloista ja maisemista nautitaan myös vapaa-aikana. Työntekijät käyvät toimistolla pelaamassa virtuaalipelejä tai istumassa iltaa omien kavereiden tai lasten kanssa – ja välillä avarissa tiloissa juhlitaankin.
Kasvua tuovat toimitilat
Sponda-kumppanuus on osoittautunut huimaa vauhtia kasvavalle yritykselle merkittäväksi lisäarvotekijäksi. Zuren orgaaninen kasvu on ollut viime vuosina 40–50 % ja yritys on pysynyt samalla kannattavana.
”Spondan kanssa ei tule kasvun aiheuttamia tilahaasteita. Olemme päässeet muuttamaan keskustassa aina toiveiden mukaisesti, kun olemme tarvinneet lisätilaa. Seuraavaksi tarkoituksena on tuplata nykyiset tilat, niin että pääsemme laajenemaan 4. kerroksessa myös Kaivokadun puolelle”, Nahi kertoo.
Toimitusjohtaja arvostaa Spondan toiminnassa laatua ja vastuullisuutta – mitkä ovat myös Zurelle keskeisiä arvoja.
”Brändimme tukevat toisiaan. Sponda tekee premium-tiloja ja me tarjoamme premium-tason asiantuntijapalveluita. Olemme myös hiilineutraali yritys ja voimme Spondan avulla toteuttaa vastuullisuuttamme.”
Nahi näkee panostuksen toimitiloihin merkittävänä strategisena valintana.
”’Tällä toimialalla kasvu syntyy parhaista osaajista ja siinä kilpailussa työympäristöllä ja yrityskulttuurilla on keskeinen merkitys. Haluamme varmistaa, ettei Zuren kasvu ei jää ainakaan toimitiloista kiinni.”
Zure tähtää alansa parhaaksi
- Vuonna 2011 perustettu yritys
- Yritystoimintaa Suomessa ja Belgiassa, tällä hetkellä 60 työntekijää
- Suunnittelee ja rakentaa sovelluksia Microsoft Azure-pilvialustalle, neuvoo yrityksiä niiden käytössä ja liiketoimintahyötyjen hakemisessa
- Matalahierarkinen ja itseohjautuva yrityskulttuuri
- Asiakkaina muun muassa YIT, Seure, Metso Outotec, JCDecaux, Buster ja Finferries
- Tavoitteena olla 10–20 vuoden sisällä globaalisti alan korkealaatuisin toimija
Tiesitkö, että Citycenter on myös toimistotalo?
- Kauppakeskuskorttelissa on yhteensä 45 000 neliötä, joista noin 20 000 neliötä on toimistotilakäytössä.
- Vuokralaisyrityksinä on muun muassa pelifirmoja, pankkeja, ohjelmistoyritys sekä lakitoimisto.
- Toimistotilakerroksissa (4.–8.) on käynnissä mittava peruskorjaus, jossa koko talotekniikka uudistetaan.
- Toimistotilat saivat uudet näyttävät sisääntulot vuonna 2020.
- Kohde tarjoaa yrityksille maan parhaat julkiset liikenneyhteydet.
- Citycenteristä löytyy 30 lounaskahvilaa tai -ravintolaa ja monipuoliset kauppakeskuspalvelut.
- Kiinteistöstä avautuu Helsingin kiehtovimmat näköalat päärautatieaseman ympäristöön.
- Elämä Citycenterin ympärillä ei pysähdy koskaan – kauppakeskuksen kautta kulkee vuosittain yli 16 miljoonaa ihmistä.
Kiinnostuitko Citycenteristä ja sen uudistuvista tiloista? Kysy vapaita toimitiloja >>