Koiton talo on nähnyt maan historian
Jos Kampissa sijaitsevan Koiton talon seinät osaisivat puhua, ei jutusta tulisi loppua. Vuonna 1907 valmistuneessa talossa on muun muassa vaalittu raittiusliikettä, väännetty kättä kommunistien ja sosialidemokraattien kesken ja tehty teatteria.
Voiko ravintoloitsijan vaimo liittyä raittiusyhdistykseen? Rikkooko palvelija raittiuslupauksensa, jos hän isäntänsä käskystä tarjoilee väkeviä? Kysymykset kuuluvat pohdintoihin, joita käytiin alkuun raittiusyhdistys Koiton piirissä. Raittiusyhdistys oli perustettu 1883. Oman talon se rakennutti Simonkadun ja Yrjönkadun kulmatontille Kamppiin vuonna 1907.
Raittiusyhdistys Koitto syntyi vuonna 1883 ensimmäiseksi alaosastoksi Kohtuuden ystäville. Vuosisadan vaihduttua ryhdyttiin keräämään varoja oman talon rakentamiseen.
Viisikerroksiseksi ja kivirakenteiseksi Koiton talon on suunnitellut Vilho Penttilä. Jugend-tyylisessä talossa on kansallisromanttisia aineksia, esimerkiksi tornit ja linnamaiset erkkerit. Se tarjosi raittiusyhdistyksen toiminnan ohella tilaa liikkeille, vuokra-asunnoille, ravintolalle, kahvilalle sekä voimistelu- ja juhlasalille näyttämöineen.
Kohtuutta ja täysraittiutta
Raittiusyhdistys Koiton perustajana pidetään Kansanvalistusseuran sihteeriä, valtiopäiväedustaja, suomalaisuusmies, tohtori Aksel August Granfeltia, joka kannatti ehdotonta raittiutta. Granfeltin ympärille alkoi ryhmittyä ”ihanteellisia yliopistossa opiskelevia miehiä”, jotka olivat valmiita myös käytännöllisiin toimiin.
He liittyivät kuoleman kieliin ajautuneeseen Kohtuuden Ystävät -seuraan ja perustivat sille Helsinkiin paikallisyhdistyksen. Lokakuun 14. päivänä 1883 pidettiin perustava kokous, jossa syntyivät erikseen suomen- ja ruotsinkieliset yhdistykset. Suomenkieliselle yhdistykselle hyväksyttiin ylioppilas Kaarle Krohnin esittämä nimi Koitto.
Monen toimen yhdistys
Aluksi Koitossa oli kaksi eri osastoa, ehdottomien osasto täysin raittiille ja yleinen osasto kohtuuden kannattajille. Vuosikokouksessa 1899 yleinen osasto lakkautettiin, koska ehdotonta raittiutta pidettiin ainoana vaihtoehtona.
Väkijuomat kaadetaan maahan Koiton talon pihalla 1905. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Rundman E
Työväenliike alkoi järjestäytyä ja sen jäsenet liittyivät sankoin joukoin myös Koittoon. Koitto muuttuikin osaksi nousevaa työväenliikettä. Työväenliikkeen silloisten tavoitteiden mukaisesti asetettiin kieltolaki Koitossakin tavoitteeksi vastoin muun muassa Granfeltin kantaa. Koitto erosi Raittiuden Ystävistä vuonna 1915 ja liittyi edellisenä vuonna perustettuun Suomen Sosialidemokraattiseen Raittiusliittoon.
Koiton 100-vuotisjuhlajulkaisun luonnehdinnan mukaan ”Koitto oli samalla kertaa raittiusyhdistys, työväenopiston piiri, opintokerho, nais- ja nuoriso-osasto, kirjasto, urheiluseura, osa osuustoimintaliikettä ja säästöpankkilaitosta ja toimittelipa se tavallaan ammattiyhdistysliikkeen ja puolueenkin tehtäviä.”
Pohjaa kaupunginteatterille
Kun Koiton talo valmistui, sen juhlasalissa aloitti heti toimintansa vuotta aikaisemmin perustettu Koiton Näyttämö, josta myöhemmin 1920-luvun alussa tuli ammattiteatteri. Koiton Näyttämö yhdistyi myöhemmin Kansanteatteriin, joka sulautui Helsingin työväenteatteriin. Se taas muodosti pohjan nykyiselle Helsingin kaupunginteatterille.
Ensimmäinen saneeraus taloon tehtiin vuonna 1929. Silloin juhlasalia pidennettiin ja näyttämöä suurennettiin teatterin tarpeisiin. Korjaustöiden suunnittelusta vastasi arkkitehti Arvo Elo. Samalla talon väritystä ja koristemaalauksia uusittiin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen johdolla.
Vasemmiston valtataistelu
Talon historiassa 1920- ja 1930-lukuja leimasi kommunistien ja sosialidemokraattien välinen valtataistelu rakennuksen hallinnasta. Koitto perustettiin alun perin osaksi porvarillista wrightiläistä työväenliikettä, mutta sen johtoon oli myöhemmin tullut sosialidemokraatteja, vaikka yhdistys virallisesti yritti pysytellä puoluepolitiikan ulkopuolella.
1920-luvulla talosta tuli kielletyn Suomen Kommunistisen Puolueen maanalaisen toiminnan keskus ja vuonna 1927 yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin ensimmäistä kertaa kommunisti. Kolme vuotta myöhemmin viranomaiset sulkivat rakennuksen, ja avaamisen ehdoksi asetettiin kommunistien erottaminen Koitosta.
1930-luvulla seinän syvennyksessä ollut metallinen taideteos joutui äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen ilkivallan kohteeksi, mutta Wäinö Aaltonen kiinnitti sen uudelleen entistä lujemmin.
Toimintaa varhaisnuorille
Sodan aikana toiminta oli luonnollisesti alamaissa, ja se painottui entistä enemmän varhaisnuoriin. ”Sotatoimiin” Koitto ei tiettävästi osallistunut muuten kuin tervehdyskäynnein haavoittuneiden luona. Jatkosodan aikana vuonna 1944 Koiton talo kärsi tuntuvia vaurioita ilmapommituksissa.
Sodan jälkeen palasivat vasemmistolaiset julkiseen toimintaan ja myös Koittoon. Koitossa tapahtui ”vallankaappaus” vuoden 1948 vuosikokouksessa, ja kansandemokraatit vakiinnuttivat asemansa Koiton johdossa. Samalla Koiton talon osakkeista kaksi kolmannesta kuului talossa toimineille kommunistisille järjestöille.
Koitto erosi Sosialidemokraattisesta raittiusliitosta ja oli mukana perustamassa uutta keskusjärjestöä. Varsinaisessa toiminnassaan Koitto keskittyi enemmän lapsiin ja nuoriin. Huippukausi nuorisotyössä ajoittui tietenkin ns. suurten ikäluokkien nuoruuteen 1960-luvulla.
1950-luvulta lähtien rakennuksessa oli vuokralla parikymmentä SKP:n tai SKDL:n lähellä olevaa järjestöä ja yhdistystä. Talossa toimi lukuisia harrastekerhoja, tunnettuja Koiton käyttäjiä olivat muun muassa laulukuoro Koiton Laulu sekä urheiluseura Helsingin Visa.
Koiton oma toiminta alkoi vähitellen hiipua 60-luvulta lähtien. Lasten ja nuorten leirit ja kerhot muodostivat toiminnan pääosan, aikuisille suunnattua toimintaa ei juuri ollut lukuun ottamatta Koiton liepeillä toimineita laulukuoroja ja Koiton Näppäriä Naisia.
Teatteria ja tanssikoulua
Koiton talo tarjosi erilaisille järjestöille toimintatilat vuosikausia aivan Helsingin keskustassa. Talossa on toiminut järjestöjen ohella esimerkiksi KOM-teatteri ja Teatterikorkeakoulu.
Tanssi oli alkuaikoina pitkään kiellettyä talossa, vaikka osa helsinkiläisistä myöhemmin tunsikin sen lähinnä tanssipaikkana. Åke Blomqvistin tanssikoulu jakoi oppia Koiton talossa 30 vuoden ajan.
Rakennuksen liiketiloissa toimi ravintolan ohella useita yrityksiä, kuten DDR:n valtiollinen lentoyhtiö Interflug, Neuvostoliittoon matkoja järjestänyt Lomamatkat sekä Kansankulttuurin kirjakauppa.
Kahdeksankymmentäluvun puoliväliin mennessä Suomen kommunistinen puolue myi talon osake-enemmistön. Omistajavaihdosten jälkeen se päätyi suomenruotsalaisen säätiön Svenska kulturfondenin haltuun vuonna 1997. Rakennus saneerattiin Timo Viikarin suunnitelmin ja yhdistettiin samalla kauppakeskus Forumin tiloihin.
Juhlasalin värimaailma uusittiin arkkitehti Johannes von Martensin johdolla, ja se on nimetty Aktia Pankin mukaan Aktia-saliksi.
Nykyisin rakennus on osa Forumin liikekeskusta, Sen neljässä kerroksessa sijaitsee omistajanvaihdosten myötä suomenruotsalaisia järjestöjä ja seitsemännessä kerroksessa on Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluetoimisto.
Itse Koitto on nykyisin raittiusseuran alkuvaiheessa sen omistukseen päätyneen Lammassaaren mökkiläisten yhdistys, jonka maineikkaasta menneisyydestä antaa aavistuksen sana Koitto helsinkiläisen kivitalon seinässä.
Talon tiedot:
- Osoite: Simonkatu 8 – Yrjönkatu 31
- Arkkitehti: Vilho Penttilä
- Rakennusvuosi: 1907
- Tyyli: jugend, kansallisromantiikka
- Kortteli: Kukko
Julkaistu alun perin: 15.5.2017