• Artikkelit
  • Hybridityö on täällä – fiksu organisaatio huomioi sen toimitiloissaan

Hybridityö on täällä – fiksu organisaatio huomioi sen toimitiloissaan

Koronan aiheuttama poikkeusaika muutti monia tapojamme. Yksi tärkeimmistä muutoksista on työn tekemistä koskeva mullistus. Etätyötä on tehty vuosia, mutta pandemia toi sen jokaisen arkeen ja kiihdytti merkittävästi työelämän muutosta. Miltä työnteko näyttää nyt?

Vanhaan työntekemisen malliin ei ole suoranaista paluuta. Sen sijaan tulevaisuudessa työtä tehdään monista eri paikoista käsin. Tuoreen tutkimuksen* mukaan suomalaiset työntekijät sopeutuivat etätyöhön hyvin ja onnistuivat välttämään siihen liittyvät kääntöpuolet, esimerkiksi eristäytymisen ja työajan venymisen. Pitkän etätyöjakson jälkeen suomalaisilla on halu lisättyyn joustavuuteen. Jatkuva etätyö ei kuitenkaan sovellu kaikkien työskentelytapoihin tai elämäntilanteisiin. Valtaosa ihmisistä kaipaakin toimiston sosiaalista kanssakäymistä ja kokee, että ideointi sekä johtamiseen liittyvät tehtävät toteutuvat parhaiten toimistolla.

Spondan toimistovuokrauksen aluejohtaja Harri Autio tuntee asiakkaiden toimitilatarpeet ja ratkoo niitä työssään päivittäin.

”Sosiaaliset syyt ovat ehdottomasti tärkeä tekijä toimiston vetovoimaisuudessa! Siellä ei pelkästään tehdä suorittavaa itsenäistä työtä, vaan luodaan uutta, innostutaan ja ratkaistaan ongelmia yhdessä muiden kanssa. Toiset jatkavat etätöissä ja piipahtelevat toimistolla tarvittaessa, mutta monelle kaipuu toimistolle on kasvanut isoksi. Myös elämäntilanteet vaikuttavat vaakakupissa paljon”, toteaa Spondan toimistovuokrauksen aluejohtaja Harri Autio.

Työympäristöllä on jatkossa entistä suurempi merkitys

Tuleeko toimistosta jatkossa ”ykköspaikka” työn tekemiseen? Lyhyt vastaus on kyllä, jos se päivitetään vastaamaan uudistuneita vaatimuksia. Toimiston ominaisuuksissa on kuitenkin löydettävä tasapaino kollektiivisten tarpeiden ja yksilöllisen mukavuuden välillä.

Työympäristö luodaan työntekijöitä varten

”Hybridityöskentelymalli on monille organisaatioille todennäköinen tulevaisuuden vaihtoehto, mikä asettaa uudenlaisia haasteita toimitiloille. Uskotaan, että toimistoilla ja fyysisellä työympäristöllä on varsinkin tämän pitkittyneen etätyöperiodin jälkeen entistä suurempi merkitys. Yritysten johdossa mietitään nyt kuumeisesti, miten saadaan työntekijät houkuteltua palaamaan toimistolle spontaanien kohtaamisten, hiljaisen tiedon välittymisen ja yrityskulttuurin vahvistamiseksi. Yhtä vastausta tähän ei ole. Jokainen yritys johtuu itse pohtimaan, mikä tukee sen strategiaa ja mitkä ovat keinot tämän toteuttamiseksi”.

Parhaassa tapauksessa henkilöstö otetaan mukaan luomaan tilaratkaisuja

Monessa yrityksessä järjestellään työnteon tapoja uudelleen. Mitä isompi toimintatapojen muutos on, sitä suositeltavampaa henkilöstön laajamittainen osallistaminen on. Moni yritys ymmärtää työntekijänsä menestyksensä perustaksi ja heihin halutaan panostaa. Parhaissa tapauksissa henkilöstö otetaan mukaan luomaan tilaratkaisuja. Tulevaisuuden toimistossa hyvän peruspohjan onnistumiselle luovat huolellisesti suunniteltu tilaratkaisu sekä hyvä akustiikka ja miellyttävä valaistus. Nykyään tilaratkaisuissa suositaan myös henkilöstön yhteenkokoavia lounge- ja kahvilatiloja useiden keittiönurkkausten sijaan. Tietyillä toimialoilla, kuten pelialalla, toimistotilat ovat jo pitkään olleet työntekijöiden houkutteluvaltti.

”Ilahduttavana trendinä nyt muutkin yritykset korostavat sitä, että työympäristö luodaan ennen kaikkea työntekijöitä varten. En usko, että on olemassa ”one size fits all” -tyyppisiä ratkaisuja, vaan ohjeistan lähtemään työympäristöprojektissa liikkeelle yrityksen strategiasta, brändistä ja tavoitteista. Missä yritys haluaa olla viiden vuoden päästä? Fyysisen työympäristön lisäksi on huomioitava myös, miten se linkittyy yrityksen digitaaliseen työympäristöön. Sovitaan selvät työnteon tavat ja toimiston pelisäännöt ja viestitään ne kirkkaasti kaikille.”

Toimitilojen kysyntä on vilkastunut alkusyksyn aikana varsinkin keskusta-alueella ilahduttavalla tavalla ja monet yritykset ovat alkaneet tarkastella vaihtoehtojaan. Useampi yritys lienee tilanteessa, jossa nykyinen toimitila ei parhaalla tavalla mahdollista tulevaa hybridityöskentelyä, jolloin uuden toimiston kartoitus on houkutteleva vaihtoehto.

”Spondassa lähdemme liikkeelle asiakkaan tarkasta kuuntelusta ja asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisestä. Räätälöimme tarjottavat tilaratkaisut asiakastarpeisiin, ja osaamme myös kysyä oikeita kysymyksiä optimaalisen toimitilaratkaisun varmistamiseksi. Spondalla on upea, monipuolinen salkku erilaisia toimitilavaihtoehtoja keskusta-alueella ja pääkaupunkiseudulle, joten monenlaisille yrityksille löytyy innostavia toimitilavaihtoehtoja.”

Uudet työskentelytavat ja etätyön kasvu asettavat uusia vaatimuksia yrityksille, niiden toimitiloille, teknologialle ja digitaalisille alustoille. Tarve fyysisen ja digitaalisen ympäristön yhdistämiselle kasvaa, jotta vuorovaikutus onnistuu, teemme sitten työtä yhdessä tai erillään. Tulevaisuuden toimisto mahdollistaa syvällisen yhteistyön, ongelmanratkaisun ja urakehityksen. Siellä tavataan ja työskennellään yhdessä, toisaalta se myös mahdollistaa yksityisyyden ja keskittymisen. Sen on tarjottava työntekijöille tilat, jotka tukevat heidän kasvuaan ja luovuuttaan. Kaiken kaikkiaan pandemian jälkeisen toimiston tulee tarjota pitkälle räätälöityjä ja laadukkaita ratkaisuja.

Olemme uuden äärellä. Millainen on tulevaisuuden työ, millainen toimisto 3.0, millaiset sen uhat ja mahdollisuudet? Haluatko sparrata tulevaisuuden toimistoratkaisuista asiantuntijan kanssa?

* JLL: Työpäiväkokemuksen muotoilua -tutkimus, 2021

Jaa