
Ratina nosti koko Tampereen vetovoimaa
Vuoden ajan toiminnassa ollut kauppakeskus Ratina toi ihmiset takaisin Tampereen keskustaan. Eikä meno hyydy jatkossakaan – uusi kehityshanke lupaa tehdä Ratinasta entistäkin elämyksellisemmän ja vetovoimaisemman.
Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelisen mukaan monipuolinen ja korkeatasoinen tapahtumatarjonta on yksi syy sille, miksi Ratina on onnistunut muuttamaan niin merkittävästi koko Tampereen kaupunkikuvaa- ja kulttuuria.
Ratina muutti 7,5 miljoonalla vuosikävijällään koko Tampereen keskustan painopistettä.

”Tapahtumatarjonnan lisäksi Ratina on tuonut Tampereelle mittavan määrän uusia brändejä ja mielenkiintoisia ravintolakonsepteja. Ratina on osoittanut olevansa uuden ajan kauppakeskus, joka houkuttelee ja palvelee isojakin väkimääriä ja lisää koko alueen synergiaa”, Eskelinen kuvailee.
Eskelisen mukaan Ratina on muokannut keskusta-alueen painopistettä myös fyysisesti.
”Kauppakeskus muodostaa Koskikeskuksen kanssa uuden kaupallisen keskustan, joka tarjoaa joka suuntaan loistavat kulkuyhteydet ja palvelee uudella tavalla myös Ratinan stadionin vierailijoita.”

Liikkumisen helppoutta lisää Ratinan yhteyteen rakennettu, Tampereen suurin parkkihalli, P-Ratina, joka tarjoaa Ratinan kanta-asiakkaille tunnin ilmaista parkkiaikaa.
Asiakasvirroista hyötyä koko alueelle
Ratinan kauppakeskuspäällikkö Mervi Ahola iloitsee koko henkilökunnan kanssa menestyksekkäästä ensimmäisestä vuodesta.
”Olemme kuunnelleet alusta asti tarkalla korvalla asiakkaitamme ja nyt on ilo huomata, että olemme myös pystyneet vastaamaan heidän toiveisiinsa. Tutkimusten mukaan asiakkaat arvostavat eniten laajaa tarjontaamme sekä asioinnin helppoutta”, Ahola sanoo.

Erityiskiitosta ovat saaneet myös lapsiperheille suunnatut palvelut, kuten leikkipaikka Mini-Ratina, ilmainen lapsiparkki ja muskari sekä viihtyisät lastenhoitohuoneet. Lapsiperheille on tarjolla myös poikkeuksellisen laaja valikoima erilaisia liikkeitä.
Käymme jatkuvasti neuvotteluja uusista brändeistä, joten tarjonta tulee entisestään kasvamaan.
Kauppakeskus on toiminut alusta asti kiinteässä yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa, jonka ansiosta yli 7,5 miljoonaa vuosittaista kauppakeskuskävijää ovat rikastaneet myös kumppaniyritysten ja sidosryhmien toimintaa.

”Jatkossa yhteisiä tapahtumia on tulossa yhä enemmän. Käymme myös jatkuvasti neuvotteluita uusista brändeistä ja asiakkaista, joten tarjonta tulee entisestään kasvamaan”, Ahola iloitsee.
Hyvästä paremmaksi
Henkilökunnan ja asiakkaiden ohella Ahola haluaa kiittää Ratinan omistajaa, Spondaa.

”En ole ennen ollut mukana projektissa, jossa odotukset ylittänyttä lopputulosta ollaan valmiita kehittämään heti sen valmistuttua. Tavoitteenamme on tehdä Ratinasta tämän vuoden aikana entistäkin viihtyisämpi, elämyksellisempi ja valovoimaisempi.”
Kauppakeskusten kehittämisessä lähdetään liian usein siitä, että pysähdytään pariksi vuodeksi katsomaan, miten homma kehittyy.
Ahola näkee, että kauppakeskusten kehittämisessä lähdetään liian usein siitä, että pysähdytään parin vuoden ajaksi katsomaan, miten homma kehittyy.

”Emme halua Ratinassa jäädä katsomaan, tekeekö aika tehtävänsä, vaan haluamme kehittää hyviäkin ratkaisuja eteenpäin. Ratina tulee olemaan jatkossakin edelläkävijä, joka näyttää, miten tulevaisuuden kauppakeskus hyödyttää uusilla tavoilla sekä asiakkaitaan että sidosryhmiään”, Ahola tiivistää.
Ratinan ensimmäinen vuosi
- Toi avautuessaan Tampereelle 40 uutta brändiä ja 25 erilaista kahvilaa ja ravintolaa.
- Kehitettiin kiinteässä yhteistyössä alueen asukkaiden ja asiakkaiden kanssa.
- Muutti 7,5 miljoonalla vuosikävijällään koko Tampereen keskustan painopistettä.
- Ratinan omaa kanta-asiakassovellusta ladattiin ensimmäisen viikonlopun aikana yli 1 000 kertaa ja määrä kymmenkertaistui ensimmäisen kuukauden aikana.
- Ratina on toiminut mm. Nuorten yleisurheilun MM-kisojen avajaisten tapahtumapaikkana ja järjestänyt monipuolisia tapahtumia yhdessä sidosryhmien kanssa.
- Asiakkaat arvostavat eniten laajaa tarjontaa, asioinnin helppoutta, lapsiperhepalveluita sekä kanta-asiakkaiden saamaa tunnin ilmaista parkkietua.