MOW-kumppanuus mullisti Siilin toimitilat

Suomesta maailmalle ponnistanut Siili Solutions uudistaa rohkeasti yrityskulttuuriaan laajentamalla tilojaan seiniensä ulkopuolelle. Kadun toisella puolella sijaitseva MOW Stargate vastaa uudenlaisen työn synnyttämiin tarpeisiin.

Porkkalankadulla, Helsingin Ruoholahdessa, sijaitsee suomalaisen teknologiayhtiö Siili Solutionsin pääkonttori. Ja aivan kadun toisella puolella Spondan coworking-hubi MOW Stargate: 15 uniikkia, erilaista, täysin varusteltua vuokrattavaa kokous- ja työtilaa, 250 työpistettä ja yli 100 henkeä vetävä tapahtumatila.

Ei ole ihme, että monet siililäiset liikkuvat viikoittain ideoimaan, kouluttautumaan ja neuvottelemaan toimistoltaan suojatien toiselle puolelle perustoimistosta poikkeavaan työympäristöön. Erilainen ympäristö antaa myös tilaa inspiraatiolle:

”Haluamme viedä omaa väkeämme välillä toimiston ulkopuolelle. Usein esimerkiksi uuteen asiaan on helpompi keskittyä, kun ympäristö ei ole niin arkinen”, kertoo Siili Solutionsin henkilöstöjohtaja Kristiina Burtsoff.

MOW Stargaten tiloissa kokoontuvat esimerkiksi Siilin ”heimot” eli eri asiakkuuksissa työskentelevien konsulttien tiimit. Burtsoffin mukaan tilat soveltuvat hyvin myös Siili Akatemialle, jonka puitteissa yritys järjestää erilaista koulutusta sekä omalle henkilöstölleen että ulkopuolisille tekijöille muun muassa digitalisaatiosta ja designista.

”Tilat ovat viihtyisiä ja niihin on ennen kaikkea helppo tulla.”

Virkamiehetkin innostuivat joustotiloista

MOW Stargate on yksi esimerkki niin kutsutusta coworking-hubista, josta yritys hankkii avaimet käteen -periaatteella käyttöönsä erilaisia tiloja tarpeidensa mukaan.

”Monilla yrityksillä omat toimistot palvelevat tarpeita aika hyvin, mutta välillä onkin tilanne, että pitäisi saada isompi neukkari, muutama ylimääräinen työpiste tai vaikka projektihuone käyttöön tietylle ajanjaksolle”, kertoo MOWin Fleet Commander Nina Ruotsalainen.

Coworking-hubien tarjoamat joustotilat tulevat avuksi tällaisiin tarpeisiin. Ruotsalaisen mukaan erilaisia ratkaisuja tullaan jatkossa kehittämään yhä enemmän, kun työpisteettömät toimistot yleistyvät. Trendi on näkynyt luovien alojen firmoissa jo pitkään, mutta on nyt leviämässä myös muille aloille.

”Esimerkiksi virastoissa ja ministeriöissä on menossa samanlainen myllerrys. Moni on kertonut, että on luopunut omasta 20 neliön huoneestaan.”

MOWin suosio perustuu tutkimustietoon

MOWin Nina Ruotsalainen muistuttaa, että uudenlaisten työtilaratkaisujen yleistyessä kasvaa monien huoli myös siitä, mikä on oman työympäristön tulevaisuus: Onko oma paikka jatkossa jonkun satunnaisen pöydänkulman nurkassa? Entä pitääkö kokoukset järjestää lähikahvilassa?

”Olemme suunnitelleet kaikki työtilamme sen mukaan, mitä ihmiset tarvitsevat tai miten he tekevät työtään. Taustalla on tutkimuksia ja fokusryhmähaastatteluja”, Ruotsalainen kertoo.

MOW Stargaten 15 huoneen joukosta löytyy laajempaa, avaraa tilaa sähköpöytineen sekä perinteisempiä neuvotteluhuoneita, joissa jokainen, ergonominen tuoli on koeistuttu. On tiloja, joista löytyy jumppapalloja ja satulatuoleja, sekä huoneita, joista saattaa löytyä isoja tyynyjä tai jopa tatamimatto. MOW Stargate levittäytyy kaikkiaan kolmeen kerrokseen, yli 2 500 neliömetrin alueelle.

”Tietysti tarjoamme myös palvelut päälle. Kaikki, mikä saattaisi löytyä tavallisesta toimistosta, löytyy myös meiltä.”

Monipuolisuutta, viihtyisyyttä ja helppoutta kehuu myös Siilin Kristiina Burtsoff.

”Kaikki on toimivaa eikä ongelmia ole ilmennyt. Tällaisissa ratkaisuissa se on tosi tärkeää, koska tietysti haluamme, ettei meidän pidä erikseen miettiä tilojen toimivuutta vaan voimme vain saapua paikalle”, hän kehuu.

Julkaistu 16.2.2018

Jaa