Kymnaasista yökerhoksi
Helsingin, Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin venäläiset kaipasivat 1800-luvun jälkipuoliskolla oppikoulua lapsilleen. Keisari Aleksanteri II:n kehotuksesta perustettiinkin Aleksanterin kymnaasi, Suomen ensimmäinen venäläinen oppilaitos, vuonna 1870. Siitä tuli arkkitehti Frans Anatolius Sjöströmin luomus, jota voi ihailla Mannerheimintie 6:ssa tänäänkin.
Vuoden 1870 väestönlaskennassa saatiin Helsingin asukasluvuksi 28 519 henkeä. Heistä 18 302 puhui äidinkielenään ruotsia, noin 8 300 suomea, 3878 venäjää ja saksaa 562. Koulua venäläisten virkamies- ja kauppiasperheiden vesoille tarvittiin.
Aleksanterin kymnaasia ryhtyi suunnittelemaan muun muassa Tukholmassa opiskellut arvostettu arkkitehti Frans Anatolius Sjöström. Uusrenesanssia edustava rakennus valmistui vuonna 1884 Heikinkadun varrelle, nykyiseen Mannerheimintie 6:een. Helsingin ydinkeskusta oli 1800-luvun lopulla kovaa vauhtia muuttumassa matalasta ja väljästä puutalokaupungista mannermaiseksi kivitalojen ja puistobulevardien miljööksi. Näyttävä kymnaasirakennus erottui vielä valmistuttuaan naapuritaloja korkeampana.
Reilussa 20 vuodessa tilat kävivät koululle ahtaiksi. Rehtori Victor V. Belevitš anoi vuonna 1908 kaupungilta uutta tonttia, jonka kimnaasi sai Arkadiankadulta Etu-Töölöstä. Uuden, Venäjän keisari Aleksanteri II:lle omistetun koulurakennuksen vihkiäiset pidettiin joulukuussa 1913. Nykyisin tuossa rakennuksessa toimi Suomen luonnontieteellinen museo.
Stenmanin taidepalatsi
Tyhjilleen jäänyt kimnaasi siirtyi taidekauppias Gösta Stenmanin omistukseen syksyllä 1919. Heti omistajanvaihdoksen jälkeen pohjakerroksen keskellä sijainnut pääsisäänkäynti korvattiin julkisivun kumpaankin reunaan rakennetuilla sisäänkäynneillä. Kimnaasin juhlasali ja luokkahuoneet kunnostettiin taidesalongin tarpeisiin. Rakennusta kutsuttiin nyt Stenmanin taidepalatsiksi.
Gösta Stenman oli kiinnostunut taiteesta jo koululaisena Oulussa. Helsinkiin muutettuaan hän aloitti lehtimiehenä, mutta alkoi pian suunnitella taidesalongin perustamista. Ensimmäinen salonki Erottajalla oli alku menestystarinalle, joka teki Stenmanista Suomen tunnetuimman taidekauppiaan. Hän nosti kuuluisuuteen lahjakkaita taiteilijoita ja järjesti salongissaan Helene Schjerfbeckin teosten näyttelyn, joka sai valtava yleisömenestyksen. Hän tuki myös Tyko Sallista, jota Suomen Taiteilijaseura ei hyväksynyt jäsenekseen.
Stenmanin taidepalatsin avajaisia vietettiin joulukuun alussa 1919. Paikalla olivat itsenäistyneen Suomen ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg sekä maan kulttuurielämän kerma. Orkesteri ja kuoro esittivät Jean Sibeliuksen tilaisuuteen säveltämän juhlakantaatin, jonka johti mestari itse.
”Ihmetellen astuu porraskäytävästä toiseen kerrokseen, jossa näyttelyhuoneet alkavat. Komea eteishalli hämmästyttää mittasuhteitten väljyydellä ja sisustuksen upeudella. Hienot vanhanaikaiset matot lattialla. Tyylikkäät monisatavuotiset verhot ja vanhat hollantilaiset, italialaiset ja ranskalaiset taulut seinillä. Kaikki järjestettyinä taidolla ja aistilla, suuripiirteistä leimaa tavoittaen ja antaen. Saman kerroksen korkean ilmavista ja valoisista huoneista sitä paitsi eri osastoissa kotimaisten taiteilijaimme kokoelmia, joissa mm. Alb. Edelfelt, Fanny Churberg ja M. Enckell ovat edustetut”, Helsingin Sanomat kirjoitti 2. joulukuuta 1919.
Eksotiikkaa ja yökerhoja
Stenmanin myytyä rakennuksen 1927 juhlasalista sukeutui ravintola Cafe Pagod. Temppelikahvilaa mainostettiin etupäässä naisasiakkaille. Ravintolalla oli nimeään myöten eksoottinen imago, ja aikalaiskirjoitusten mukaan Pagodin ”mokkakahvi johdattaa tutkimattomat ajatukset onnelliseen Arabiaan.”
David Frölander-Ulf suunnitteli Pagodin sisustuksen orientalistiseen tyyliin. Tulkinnan kiinalaisesta interiööristä muodostivat kultaiset itämaiset kuviot ja lohikäärmeet, puuleikkaukset, kiinalaiset figuurit, ja Buddha-hahmot. Tunnelmaa täydensivät kiiltäviksi lakatut kalusteet ja geometrisin selkämyksin varustellut istuimet.
Syksyllä 1931 kirjoitetaan tulevasta talvisesongista Suomen hotelli-ravintola-kahvilalehdessä: “Kahvila Pagod hurmaa kävijöitä unkarilaisella orkesterillaan. Johtaja Lundbom haluaa pitää musiikin ihailijat kesäisin Kappelissa, talvisin Pagodissa ja kyllä hän siinä ainakin kuluneena kesänä onnistuikin.”
Pagod oli kuitenkin lyhytikäinen, sillä jo vuonna 1932 samalla paikalla toimi ravintola Mikado. joka sulki ovensa vasta vuoden 2005 lopussa. Osoitteessa toimi sen jälkeen Den Kungliga Klubben -yökerho, jonka tilalla on nyt sateenkaaren värejä tunnustava yökerho DTM.
Uuden Suomen talo
Arkkitehti Juhani Peltonen laati suunnitelmat, joiden mukaan rakennusten korotettiin yhdellä kerroksella vuonna 1936. Muutoksen jälkeen 1930-luvulta lähtien rakennus tunnettiin Uuden Suomen talona, jossa toimivat lehden toimitus ja pääkonttori.
Tulipalo on vaurioittanut taloa kahdesti, viimeksi vuonna 1977, minkä jälkeen Uuden Suomen pääkonttori ja lehden toimitus muuttivat Ruoholahteen.
Rakennuksen katukerros sai 1920-luvulla nykyisen ulkoasunsa isoine ikkunoineen ja pilareineen. 1970-luvun tulipalon jälkeen rakennusta korostettiin kevyillä ullakkokerroksilla. Kolme alinta kerrosta kunnostettiin, ja porrashuoneen maalauskoristelu entistettiin. Näin vuosikymmenien jälkeenkin rakennuksesta löytyy yhä alkuperäiseen loistoonsa entisöity porraskäytävä, jonka portaita poikakoulun oppilaat ovat kuluttaneet yli sata vuotta sitten.
Neljänteen kerrokseen sijoittui muutostöiden jälkeen elokuvateatteri Studio. Se lopetti toimintansa 1999.
Nykyisin talo palvelee toimisto- ja liikekiinteistönä.
Perustiedot:
- Osoite: Mannerheimintie 6
- Arkkitehti: Frans Anatolius Sjöström
- Tyyli: uusrenessanssi
- Kortteli: Riikinkukko
Julkaistu alun perin: 15.5.2017