• Julkaisut
  • Sponda Oyj: Kauppakeskus Forum valittiin Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi 2017

Sponda Oyj: Kauppakeskus Forum valittiin Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi 2017

Sponda Oyj                                               
Lehdistötiedote                    
11.5.2017 klo 08:25

Kauppakeskus Forum valittiin Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi 2017

Spondan omistama kauppakeskus Forum on valittu Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi 2017 pohjoismaisen kauppakeskusyhdistyksen NCSC:n toimesta Tukholmassa keskiviikkona 10.5.2017. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan kauppakeskus Forumin lisäksi Pohjoismaiden parhaan kauppakeskuksen tittelistä kilpailivat Jekta Storsenter Norjasta ja Metropol Shopping Center Tanskasta. Voitto tuli Suomeen ensimmäistä kertaa. NCSC valitsi Forumin lokakuussa myös Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi.

”Olemme vuosien varrella todistaneet, että jatkuvalla kehittämisellä on mahdollista pärjätä Suomen sekä Pohjoismaiden vähittäiskaupan huipulla koko ajan kovenevassa kilpailussa. Valinta Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi on upea tunnustus niin meille kuin vuokralaisille”, iloitsee Forumin kauppakeskusjohtaja Lars Eklundh.

Tuomariston mukaan Forum on johdonmukaisen ja pitkäjänteisen kehittämistyön kautta säilyttänyt selkeän ja vahvan markkina-aseman. Tuomariston valinta perustui myös siihen, että vaalimalla arkkitehtuuria ja kehittämällä sekä laajentamalla kauppakeskuksen konseptia, Forum on pystynyt vastaamaan entistä paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Myös uudistus- ja kehityshankkeet on toteutettu onnistuneesti. Tuomaristo kiitteli myös Forumin aktiivista työtä nuorten työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi.

Forumissa vierailee vuosittain lähes 15 miljoonaa kävijää ja se on yksi Suomen suurimpia ja vilkkaimpia kauppakeskuksia. Kauppakeskuksessa on 140 liikettä, joiden yhteenlaskettu vuosimyynti on noin 217 miljoonaa.

Suomen ensimmäisiä kauppakeskuksia oleva Forum perustettiin Helsingin ydinkeskustaan vuonna 1952 ja sitä laajennettiin 1985. Kauppakeskuksen konsepti nojaa neljään vahvaan kulmakiveen; muotiin, urheiluun ja vapaa-aikaan, kahvila- ja ravintolatoimintaan sekä elektroniikka- ja kodinkonekauppaan.

Forumissa toteutettiin vuosina 2012-2015 mittava laajennus- ja uudistamisprojekti, johon investoitiin 50 miljoonaa euroa. ”Uudistus on ollut erittäin onnistunut, sillä myynti ja asiakasmäärät ovat kasvaneet hurjasti ja kauppakeskus on tälläkin hetkellä täyteen vuokrattu”, Eklundh kertoo.

Forumin lisäksi Sponda omistaa Suomessa viisi muuta kauppakeskusta. Kauppakeskusten vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 202 000 neliömetriä ja ne sijaitsevat Helsingin, Tampereen ja Oulun alueilla. Keväällä 2018 avataan Tampereen ydinkeskustaan kauppakeskus Ratina.

Sponda Oyj 


Lisätietoja: Lars Eklundh, kauppakeskusjohtaja, 0500 458 694

Sponda Oyj on Suomen suurimpien kaupunkien toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja kehittää toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 3,8 miljardia euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 1,2 miljoonaa neliömetriä.

Sponda
Forum
Nordic Council of Shopping Centers

Release attachment: