• Artikkelit
  • JYSK koukuttaa uusia kohderyhmiä urbaanilla citykonseptilla

JYSK koukuttaa uusia kohderyhmiä urbaanilla citykonseptilla

Suomen ensimmäinen JYSKin citykonseptimyymälä sijaitsee Forumissa. JYSK tavoittelee ykköspaikoilla sijaitsevilla konseptimyymälöillään uusia asiakasryhmiä ja merkittävää myynnin kasvua.

JYSKin maajohtaja Ville Velin uskoo uusille asiakassegmenteille suunnatun citykonseptin tuovan tanskalaisbrändin kehitykseen vahvan piristysruiskeen. Pääkaupungin sykkeessä elävät urbaanit city-ihmiset ja autottomat milleniaalit eivät nimittäin ole löytäneet JYSKin aiempaa tarjontaa kehäteiden varsilta.

”Citykonsepti tuo meidät näkyviin asiakasryhmille, joiden tavoittaminen mainonnan keinoin ja perinteisellä myymäläpeitolla on osoittautunut hankalaksi.”

”Citykonsepti tuo JYSKin paikkoihin, missä asiakasvirrat ovat vahvoja ja joissa kuluttajat liikkuvat luonnostaan. Se tuo meidät näkyviin potentiaalisille asiakasryhmille, joiden tavoittaminen mainonnan keinoin ja perinteisemmällä myymäläpeitolla on osoittautunut hankalaksi. Uskon, että läsnäolomme keskusta-alueella vaikuttaa positiivisesti myös verkkomyyntiimme sekä muiden pääkaupunkiseudun myymälöidemme myyntiin”, Velin toteaa.

Ensimmäisen kauppapaikan valinnassa tarkat kriteerit

Forumiin avattu citykonseptin myymälä on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja seitsemäs globaalissa mittakaavassa. Aiemmin JYSK on toteuttanut samalla konseptilla myymälöitä Unkariin ja Tanskaan. Ensimmäisen suomalaisen kauppapaikan valinnassa JYSKillä oli tarkat kriteerit.

Ensimmäinen citykonseptimyymälä avattiin kauppakeskus Forumiin. ”Uskon, että läsnäolomme ydinkeskustassa vaikuttaa positiivisesti myös verkkomyyntiimme sekä muiden pääkaupunkiseudun myymälöidemme myyntiin”, JYSKin maajohtaja Ville Velin sanoo.

”Kauppapaikan valinnassa asetimme riman korkealle. Forum oli meille selkeä ykkösvaihtoehto, sillä se on Helsingin keskustan vakiintunein ja tunnetuin kauppakeskus. Myös liiketilan hyvä sijainti kauppakeskuksen sisällä oli meille keskeisen tärkeä asia. Merkittävää oli toki myös se, että Forumin arvot, kuten vastuu henkilöstöstä ja asiakkaista, osuvat yksiin omiemme kanssa”, Velin sanoo.

Inspiroivia sisustuskokonaisuuksia

Citykonseptin eroaa JYSKin peruskonseptista sijainnin, mutta myös myymälän koon ja sisustuksen osalta. JYSK-myymälöiden pinta-ala on tavanomaisesti reilut 1 000 neliötä.

Sisustustuotteet ja pienkalusteet saa myymälästä heti mukaan. Isoimmat kalusteet toimitetaan asiakkaille pääasiassa kotiinkuljetuksena muiden myymälöiden varastoista.

Citykonseptin myymälöissä neliöitä on noin puolet vähemmän. Esimerkiksi Forumin myymälässä pinta-alaa on noin 500 neliön verran. Pienempi pinta-ala ja viihtyisät sisustusratkaisut tekevät citykonseptin myymälästä JYSKin peruskonseptia kotoisamman.

”Olemme rakentaneet tuotteistamme erilaisia sisustuskokonaisuuksia. Toivomme niiden tuovan asiakkaillemme inspiraatiota ja ideoita omien luovien sisustusratkaisujen kehittelyyn”, Velin sanoo.

Citykonseptimyymälöistä löytyy erilaisia sisustuskokonaisuuksia, joiden toivotaan innostavan asiakkaita omien luovien sisustusratkaisujen kehittelyyn.

JYSKin citykonseptin valikoimassa on samoja tuotteita kuin JYSKin muissakin myymälöissä. Tuotekirjo on kuitenkin jonkin verran suppeampi. Esiin on pyritty nostamaan niitä tuotteita, jotka kiinnostavat erityisesti Forumin asiakaskuntaa.

Sisustustuotteet ja pienkalusteet on saatavissa myymälästä heti mukaan. Isoimmat kalusteet, esimerkiksi sängyt ja sohvat, toimitetaan asiakkaille pääasiassa kotiinkuljetuksena muiden myymälöiden varastoista. Toimitusajat ovat yleisimmin 1–2 päivää.

JYSKin maajohtaja Ville Velin uskoo uusille asiakassegmenteille suunnatun citykonseptin tuovan tanskalaisbrändin kehitykseen vahvan piristysruiskeen.

Monet asiakkaista tulevat Forumiin jalan, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä. Jos sisustustuotteiden ostoslista kasvaa isoksi, voi kauppareissulle lähteä myös autolla. JYSKin 0-kerroksessa sijaitsevasta myymälästä nimittäin pääsee näppärästi P-CityForumiin.

Forumin asiakasryhmät yhä kiinnostuneempia sisustamisesta

Forumin kauppakeskuspäällikkö Katja Hatakan mielestä JYSKin citykonsepti täydentää erinomaisesti kauppakeskuksen sisustamisen ja kodintarvikkeiden toimialaa. Forumissa on jo ennestään muun muassa Pentikin, Granitin, Finlaysonin, Indiskan ja Seven Artin myymälät.

Kiinnostus sisustamiseen on kovassa kasvussa kaikissa Forumin keskeisissä kohderyhmissä. Markkinoiden ostopotentiaalisin kohderyhmä, eli innokkaasti shoppailevat 15–35 vuotiaat naiset, löytyvät tuoreen tutkimuksen mukaan keskustan kauppakeskuksista parhaiten juuri Forumista.

”Meillä sisustaminen ja kodintarvikkeet -toimiala on kasvanut kahdeksan prosenttia vuoden alusta. Uskomme, että luku kasvaa entisestään JYSKin uuden myymälän avaamisen myötä. Moni asiakkaistamme on jo iloinnut, kun JYSKiin pääsee jatkossa asioimaan täällä keskustassakin”, Hatakka sanoo.

”Kiinnostus sisustamiseen on kovassa kasvussa kaikissa Forumin keskeisissä kohderyhmissä. ”

Hatakka on havainnut, että kiinnostus sisustamiseen on kovassa kasvussa kaikissa Forumin keskeisissä kohderyhmissä. Halu sisustaa omaa kotia tai työtilaa ei katso asiakkaan ikää tai sukupuolta.

Julkaistu 11.9.2018

Jaa