• Artikkelit
  • Aviapoliksesta ja Tikkurilasta kasvamassa Suomen suurin kaupunkikeskus

Aviapoliksesta ja Tikkurilasta kasvamassa Suomen suurin kaupunkikeskus

Globaalien liikennevirtojen äärellä olevan Aviapoliksen ja urbaanin Tikkurilan uskotaan yhdistyvän tulevaisuudessa Suomen merkittävimmäksi kaupunkikeskukseksi.   

Moni etelä-suomalainen tietää, missä Aviapoliksen alue sijaitsee – mutta harva tietää, kuinka merkittävä Helsinki-Vantaan lentokentän vieressä sijaitseva alue on koko pääkaupunkiseudun tulevaisuuden kannalta.

”Aviapoliksen sijainti on kansainvälisesti täysin uniikki ja luo alueelle valtavan kasvupotentiaalin.”

”Aviapolis on kansainvälisellä tasolla täysin uniikki. Mistään muualta ei löydy näin lähellä lentokenttää sijaitsevaa kasvukeskusta, jolla on tilaa kasvaa ympärilleen. Muualla melusaaste estää palveluiden ja asuntojen sijoittumisen aivan kentän yhteyteen. Aviapolis sijaitsee melutaskussa kentän eteläkainalossa ja tämä uniikki piirre luo alueelle valtavan kasvupotentiaalin”, Vantaan kaupungin projektijohtaja Arja Lukinsanoo.

Jo nyt Suomen nopeimmin kasvava työpaikka-alue

Jo nyt Aviapolis on Suomen nopeimmin kasvava työpaikka-alue – ja alueelta löytyvät myös pääkaupunkiseudun monipuolisimmat palvelut. Globaaleiden liikenneyhteyksien ansiosta Aviapoliksesta on tullut alue, jossa puhutaan lähes yhtä paljon englantia kuin suomeakin.   

Aviapoliksen sijainti liikenteen solmukohdassa on tehnyt siitä pääkaupunkiseudun suurimman ja voimakkaimmin kasvavan yritysalueen ja työpaikkakeskittymän. Toinen vahva kasvukeskus, Tikkurila yhdistyy kehäradan kautta saumattomasti Aviapolikseen.

”Lähes kolmasosa alueen yrityksistä on kansainvälisiä – ja kansainvälisyys näkyy vahvasti myös alueen väestössä”, Lukin sanoo.

Alueelle ollaan luomassa entistä enemmän myös asumiselle ja palveluille sopivia tiloja ja ympäristöjä.

Tikkurila toinen vahva kasvukeskus

Toinen Vantaan vahva kasvukeskus on Tikkurila. Kaupunginosa yhdistyy kehäradan kautta entistä saumattomammin lentokenttään ja Aviapolikseen – ja raideverkoston kautta muihin Suomen kasvukaupunkeihin.

”Tikkurilassa väestö on kaksinkertaistunut 1980-luvulta nykyiseen 42 000 asukkaaseen.”

”Vantaan yleiskaavassa Aviapolis, Tikkurila ja Myyrmäki nähdään tulevaisuuden vahvimpina kasvukeskuksina. Urbaani ja historiarikas Tikkurila täydentää hyvin laajalla palvelutarjonnallaan nuorempaa ja kansainvälistä Aviapolista”, Lukin määrittelee.

Tikkurilan alueen uusin ja modernein toimistorakennus valmistui keväällä 2018 Tikkurilan juna-aseman ja kauppakeskus Dixin yhteyteen. Kuusikerroksisesta toimistotalosta löytyy muun muassa ravintola, päivittäistavarakauppa, hotelli ja kuntosali. Kohteen tiloista on varattu tällä hetkellä 70 prosenttia.

Tikkurilassa väestö on kaksinkertaistunut 1980-luvulta nykyiseen 42 000 asukkaaseen. Myös yritykset ovat rynnistäneet Tikkurilaan. Kaupunginosaan on rakennettu vuoden 2012 jälkeen Aviapoliksen jälkeen Vantaalla eniten toimitiloja.

Erityisesti rautatieaseman yhteyteen avautunut kokonaisuus – Väritehtaankadun moderni toimitilakeskittymä ja kauppakeskus Dixi – ovat muodostuneet menestysreseptiksi, joka houkuttelee alueelle yrityksiä, asukkaita ja kiinteistösijoittajia. Muun muassa yritysmajoittaja Forenomin-huoneistohotelli sekä Lehto Groupin uudet toimitilat sijaitsevat Väritehtaankadun kiinteistössä.

Kasvu hämärtää alueiden rajat

Lukin mukaan alueiden ennätysmäinen kasvu antaa olettaa, että tulevaisuudessa alueiden rajat hämärtyvät entisestään.

”On selvää, että kasvun jatkuessa, Aviapolis ja Tikkurila kasvavat jossain vaiheessa yhteen toistensa kanssa ja muodostavat pääkaupunkiseudulle, uudenlaisen vahvan ja dynaamisen kaupunkikeskittymän.” 

Kuvat: WTWMF, LAK Real Estate Oy / Juha Jaakola, Markus Sommers

Julkaistu 27.5.2018

Jaa